Keilailta Talissa

Pallot järjestykseen. Mihinkä omat sormet sopisivat?
Kunnon keilailuasento- kaiken a ja o
Se on kaato tai kouru.
Mitä toi ruksi ja F kirjaamisessa oikein tarkoittavat?
Välillä pitää miettiä. Ja kannustaa kaveria.
Kukin tyylillään.
Kova meiniki, kuvatkin vauhdikkaita.
Kauniit kuin eksoottiset hedelmät

Hei kaikki ihmiset. Osallistuin Tehyn ao 125 järjestämään keilan kaatoon Talin hallissa 13.10.2016.

Kuten arvaatte, oli lähtökynnys korkea, sillä duunipäivän jälkeen nokkaunet olisivat olleet poikaa. Hyppäsin siis bussiin jossa lepuutin hetken silmiäni.

Treffasimme hallin aulassa klo 17 ja huomasin, että olin ainoa mies - yhdeksän hengen porukasta.

Kevyttä vaatteen vaihtoa ja radalle. Keilaus sujui aluksi - kaato sinne, toinen tänne. Oli hauskaa huomata, että keilailu avasi myös kielenkantoja sopivasti. Ujouteni oli kadonnut jonnekin. Kroppa rentoutui ja tsemppasimme toisiamme huomaamatta aina vain parempiin tuloksiin. Uskon, että muutama kalori imeytyi hien muodossa paidan selkämykseen.
Stikkasimme palloa tunnin, jonka jälkeen yllärinä oli kevyt lounas burritoksia. Hyvää.
Kannatti lähteä ja tavata uusia ihmisiä.

Tumppi Valokainen, Tehyn jäsen

 

 

 

 

Kuvat: Tuija Karhula, Päivi Hamari