Syysretki Järvenpäähän

JEAN SIBELIUS 150 VUOTTA 8.12.2015

 

Syysretkelle Järvenpäähän Aino Sibelius näyttelyyn 26.9.2015 osallistui 16 innokasta ammattiosastomme jäsentä. Tämä kaunis syksyinen päivä sopi väriloistossaan erinomaisesti myös Sibeliusten kotimuseoon Ainolaan tutustumiseen.

Järvenpään kirjaston yhteydessä olevaan Taidehalliin oli koottu upea näyttelykokonaisuus Aino Sibeliuksen elämästä ja näyttelijän esittämä Draamaopastus kruunasi elämyksen. Tuntui, kuin itse Aino olisi ollut kertomassa elämänvaiheistaan kuuluisan säveltäjän rinnalla ja taustavoimana. Jean Sibelius vietti paljon aikaa ulkomailla ja Aino huolehti lapsista, kodista ja taloudenpidosta yksin. Hän omistautui miehensä taiteelle pyyteettömästi ja kasvatti lapset.

Tuusulanjärven viiden taiteilijan, runoilija J.H.Erkon koti Erkkola, taidemaalari Pekka Halosen huvila Halosenniemi, taidemaalari Eero Järnefeltin ja Saimi vaimon huvila Suviranta sekä kirjailija Juhani Ahon ja taiteilija Venny Soldan-Brofeldtin koti sekä Sibeliusten Ainola muodostivat ainutlaatuisen suomalaisen taiteen keskittymän.

Maukkaan brunssin nautimme idyllisessä Ravintola Huvilassa ja oli mukavaa vaihtaa kuulumisia rauhassa iloisen puheensorinan soidessa taustalla.

TK